Kyminlinnan historia

Kyminlinnan historiaa kootaan tälle sivulle yhteisöllisesti. Huomasitko sivulla virheen tai haluaisitko lisätä jotain?
Voit osallistua lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: info@kyminlinna.fi

1635 miljoonaa vuotta sitten

Kyminlinnan alueen historia alkaa jo 1635 miljoonaa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kaakkois-Suomi sijaitsi tuolloin nykyisellä päiväntasaajalla, jossa neljä kertaa Yellowstonen kokonainen supertulivuori oli jäähtymässä.

Kuva supertulivuoresta 1600 miljoonaa vuotta sitten. Kuva on tuotettu tekoälyllä.

Tekoälyn tuottama kuvituskuva.

Supertulivuori jätti jälkeensä suunnattoman, 18000 neliökilometrin kokoisen alueen rapakivigraniittia, joka myöhemmin nimettäisiin Viipurin rapakivibatoliitiksi. Tulivuoren muodostama rapakivi tulisi myöhemmin näyttelemään merkittävää roolia Kyminlaakson ja Viipurin historiassa.

Viipurin rapakivibatoliitti

Kuvassa ympäröitynä Viipurin rapakivibatoliitti. Geologian tutkimuskeskus.

5000-2000 eaa.

Nykyisen Kotkan alueen varhaisimmat asuinpaikat kuuluvat kivikauden aikaiseen kampakeraamiseen kulttuuriin. Merenpinta oli tuolloin noin 20 metriä nykyistä korkeammalla ja Kyminlinnan ohi virtaava Kymijoki oli merenlahti. Ensimmäisiä merkkejä asutuksesta alueella on löydetty muutaman kilometrin päästä Kyminlinnasta – Laajakosken alueelta, sekä Juurikorvesta ja Ylänummelta.

Suomi: Rekonstruktio: Kivikautinen asumus, Kierikkikeskus, Yli-Ii, Oulu.

Rekonstruktio: Kivikautinen asumus, Kierikkikeskus, Yli-Ii, Oulu.

1500-500 eaa.

Pronssikautisia röykkiöhautoja eli hiidenkiukaita tunnetaan merkittävä ryhmä Östringinlahden Höyterinpohjan alueelta Itärannan ja Kaarniemen välillä. Alueella on myös Suomessa harvinaisia pronssikautisia tai pronssi- ja rautakauden vaihteen aikaisia laivan- tai veneenmuotoisia kivilatomuksia. Eräs alueen hautaröykkiöistä on ajoitettu varhaisrautakaudelle.

Tekoälyn tuottama kuvituskuva.

700-1000

Viikinkien toiminnasta on jäänyt Suomeen useita jäänteitä. Kuutsalon ja Kirkonmaan välisen salmen itäistä suuta on joskus arveltu viikinkien idäntien yöpymissatamaksi. Tiutisen vieressä sijaitseva Pirköyrin saari on toiminut mahdollisesti jo viikinkiajalla kauppapaikkana.

Tekoälyn tuottama kuvituskuva.

1200-luku

Kymijoen suualueiden merkittävän asutuskauden katsotaan alkaneen 1200-luvun alkupuolella. Alue oli tuolloin osa Karjalan historiallista maakuntaa. Viitteellisen Uudenmaan ja Karjalan historiallisen rajan voitaneen katsoa kulkeneen Kymijoessa.

Paikan- ja henkilönnimien perusteella alueelle muuttanut väestö oli suurimmaksi osaksi hämäläisperäistä, mutta joukossa on ollut myös savolaista ja karjalaista väestöä. Karjala oli löyhästi liitetty Novgorodiin ja Karjala maksoi todennäköisesti jonkinlaista veroa Novgorodille. Karjalalla oli oma sisäinen itsehallinto vuoteen 1260 asti, jonka jälkeen alue joutui Novgorodin valtaan.

Novgorodin tasavalta oli Novgorodin kaupungin ympärille kasvanut valtio keskiajalla vuosina 1136–1478.

Paimentolaisheimojen rauhoittuminen, Bysantin ja kasaarien vallan vakiintuminen Mustanmeren lähialueella sekä Itämeren kaupan kasvu lisäsivät slaavilaisten heimojen taloudellista aktiivisuutta ja yhteistoimintaa. Olhavan alajuoksulle syntyi 700-luvulla suomen­sukuisen asutuksen keskelle Vanhan Laatokan kauppapaikka. Olhavan yläjuoksulle syntyi pian toinen kauppapaikka, joka sai nimekseen Novgorod.

Vuodesta 1136 alkaen novgorodilaiset valitsivat itse ruhtinaansa ”perimysjärjestyksestä riippumatta”, kunhan hän oli Rurikien sukua ja mieluummin vahvimmista herttuakunnista, kuten Kiova, Tshernigov, Suzdal tai Smolensk. Kaupunki johti Venäjän taistelua Ruotsin ja Saksalaisen ritarikunnan hyökkäyksiä vastaan 1200-luvulla.

1293

Kymijoki oli aiemmin toiminut hämäläisten ja karjalaisten rajana ja siirtolaisten asutus ylitti sen joskus 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa. Kolmannen Suomeen suuntautuneen ristiretken jälkeen Kymijoen suualue liitettiin Ruotsin valtapiiriin ja uuteen Viipurin linnalääniin. Alueen ruotsinkielisen asutuksen syntyminen on ajoitettu 1300-luvun alkupuolelle, jolloin saaristoon ja rannikolle muutti ruotsalaisia uudisasukkaita. Tästä ruotsalaisen maahanmuuton viimeisestä vaiheesta on jäänyt vain vähän tietoja.

Ruotsalaisten kolonisaatio oli ristiretkien ohella keino käännyttää suomalaisia kristinuskoon, ja sitä tuki katolisen kirkon ohella myös vielä kehittymässä ollut Ruotsin kuningaskunta.

Ruotsin kuningaskunta syntyi asteittain Birger Maununpojan ja hänen poikiensa vallan aikana 1200-luvun keskivaiheilla ja jälkipuoliskolla. Kuninkaanvallan ja verotuksen tukikohdiksi rakennettiin linnoja. Kaupunkilaitos alkoi kehittyä ja Taalainmaan malmivaroja alettiin hyödyntää tehokkaammin. Saksalaisia kauppiaita, käsityöläisiä ja vuorimiehiä alkoi saapua Ruotsiin suurin joukoin.

Suomen ja Norlannin alueita alettiin vähitellen liittää kiinteästi valtakuntaan. Suomenlahden itäpohjukassa Ruotsin valta törmäsi yhteen venäläisen Novgorodin valtion kanssa. Monenlaisten kahakoiden päätteeksi valtakunnat solmivat vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhan, jossa Karjala jaettiin. Viipuri jäi Ruotsille ja Käkisalmi Novgorodille.

1323

Pähkinäsaaren rauha päätti pitkähkön sotajakson Ruotsin kuningaskunnan ja Novgorodin välillä. Rauhansopimuksessa Karjala jaettiin kahteen osaan. Sen perusteella Ruotsi sai etupiiriinsä Äyräpään, Jääsken ja Savilahden kihlakunnat. Kyminlinnan alue jäi reippasti Ruotsin valtapiirin sisään. Pähkinäsaaren rauhan raja oli voimassa 272 vuotta.

1336

Tallinnan saksalaisten hansakauppiaiden oikeus käydä vapaata kauppaa Kymijoen ja Nummenjoen suualueilla rajoittui vuonna 1336, jolloin Viipurin linnanpäällikkö Pietari Joninpoika myönsi heille oikeuden käydä kauppaa Viipurissa, Virolahdella ja Vehkalahdella.

1350

Kyminkartanon synty ajoittuu noin vuoteen 1350, jolloin Viipurin linnanpäällikön, ritari Pietari Joninpojan veljenpoika, jaarli Erengisle Sunenpoika hankki omistusoikeuden joihinkin tiloihin Huuman- ja Korkeakoskenhaarojen alueella.

Kyminkartano. Johan Knutson, 1850.

1370

Erengisle Sunenpoika luovutti omistuksensa 1370-luvulla Ruotsin valtakunnan drotsille Bo Joninpoika Gripille, joka laajensi aluetta kuningas Albrekt Mecklenburgilaiselta saamillaan läänityksillä ja ostamalla lisää maata.

1380

Bo Joninpoika Grip lahjoitti Kyminkartanon vuonna 1380 Vadstenan luostarille. Ruostin Vadstenassa sijaitseva luostari uskoi lähes 900 kilometrin päässä olevan Kyminkartanon paikallisen valvonnan Viipurin linnanpäällikkö Erengisle Niilonpojalle. Linnanpäällikön tehtävänä oli toimittaa kartanon tuotto ja sen lampuotitilojen suoritukset luostarille.

Lampuoti on agraarisessa Suomessa maanviljelyyn tarkoitetun koko tilan vuokraaja. Vanhassa maanvuokralainsäädännössä käytettiin termiä ”lampuotitilan vuokramies”. Lampuodit eivät maksaneet tuloistaan veroja yhteiskunnalle, vaan kaikki suoritukset tapahtuivat tilan omistajalle, joka puolestaan usein nautti verovapautta.

1440

Kartanon yhteyteen rakennettiin Pyhtään seurakuntaan kuulunut Kyminkartanon kappeli noin vuonna 1440, jossa kävivät suorittamassa jumalanpalveluksia ainakin ajoittain vuorotellen Pyhtään ja Vehkalahden kirkkoherrat tai heidän kappalaisensa.

1556

Kustaa Vaasa vieraili kartanossa Suuren Venäjän sodan aikana vuonna 1555, jonka jälkeen hän teki Kyminkartanosta kuninkaankartanon. Kartanon tarkoituksena oli toimia mallitilana, joka tuottaisi muonaa sotaväen ja sen hevosten tarpeisiin ja toimisi myös sotaväen majoituspaikkana ja karjan ja hevosten kasvatuspaikkana.

Kartanosta tuli myös uuden voutikunnan eli Kymenkartanon läänin voutikunnan hallintokeskus.

1634

Paikallishallinnon uudistuksessa Kymenkartanon läänin voutikunta muutettiin kihlakunnaksi. Kihlakunnat ovat Suomessa ja Pohjoismaissa olleet läänejä alempiasteisia valtion paikallishallintoalueita. Kihlakunnat ovat olleet käytössä jo rautakaudella.

1642

Kymi itsenäistyi omaksi seurakunnaksi Pyhtään itäosasta vuonna 1642. Kymiin liitettiin kyliä myös Vehkalahden länsiosista eli Kymijoen Pernoonhaaran, Koivukoskenhaaran ja Huumanhaaran itäpuolelta. Seurakunnan ensimmäinen kirkko rakennettiin Kyminkartanon kappelin paikalle.

1656 – 1658

Ensimmäiset varmat tiedot Hovinsaarella sijainneista linnoitteista ovat 1600-luvulta. Lyhyeksi jääneen Ruptuurisodan tärkeimpiä syitä oli Venäjän tarve vapaaseen kauppareittiin Itämerelle, jonka aikana saaren pohjoisosaan rakennettiin vuosina 1656–58 pieni neliön muotoinen skanssi, eli maavallilinnoitus.

1700

Suuri Pohjan sota käytiin vuosina 1700–1721 Ruotsin ja suuren vihollisliittoutuman välillä. Ruotsin vastustajiin lukeutuivat Venäjä, Saksi, Tanska ja Puola-Liettua sekä vuodesta 1715 myös Preussi ja Hannover. Sota päättyi Ruotsin tappioon Venäjän voimia vastaan, minkä johdosta Ruotsi joutui Uudenkaupungin rauhassa luovuttamaan suuria alueita. Sodan seurauksena Ruotsi menetti asemansa pohjoiseurooppalaisena suurvaltana. Suomi kärsi sodan aikana isonavihana tunnetusta miehityskaudesta.

1713-1721

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen Venäjän miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Isovihan aikana venäjän miehittäessä koko Etelä-Suomen venäläiset käyttivät Kymenkartanon aluetta ja rakennuksia majoitukseen ja etappiasemana.

1721

Ruotsin suurvalta-aika päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Inkerinmaan, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin eteläosan ja läntisen Karjalankannaksen. Rauhan myötä Ruotsin alueeseen Suomessa tuli kuulumaan entisen Käkisalmen läänin pohjoisosa. Venäjän hallitsija takasi rauhassa saamiensa alueiden asukkaille näiden uskonnon, omaisuuden, lait ja säätyerioikeudet. Ajan tavan mukaan Venäjä maksoi saamistaan alueista Ruotsille rahakorvauksen, jonka arvo oli 2 miljoonaa hopeariikintaaleria.

Ruotsin kannalta epäedullinen sopimuskohta oli toteamus, että Venäjä sai toimia Ruotsin hallitusmuodon noudattamisen ja voimassapitämisen takaajana. Näin se pääsi sekaantumaan Ruotsin sisäpolitiikkaan.

1742-1743

Pikkuvihan aikana Kymenkartano poltettiin kahteen otteeseen – ensin perääntyvien ruotsalaisten toimesta ja sitten venäläisten toimesta.

1743

Turun rauha allekirjoitettiin 7. elokuuta 1743. Se muutti Kymijoen länsihaaran maiden väliseksi rajaksi. Kymijoen alajuoksulla raja kulki joen läntisintä, Ahvenkoskenhaaraa pitkin.

Venäjän hallitsija takasi valloittamiensa alueiden asukkaille näiden uskonnon, omaisuuden, lait ja säätyerioikeudet. Sodan syttyminen oli Ruotsin syytä ja sen sodankäynti oli kehnoa. Sen vuoksi rauhanehtoja voi pitää Ruotsille lievinä. Suomen kannalta oli myönteistä, että Ruotsi alkoi sodan jälkeen kiinnittää huomiota Suomen puolustukseen ja sen talouden kehittämiseen. Tämä johtui siitä, että ruotsalaiset pelkäsivät suomalaisten uskollisuuden Ruotsille heikentyneen.

1788

Vuonna 1772 säädyiltä vallan kaapannut Kustaa III halusi vahvistaa omaa asemaansa kuninkaana ja palauttaa Ruotsin mahtia sekä hattujen sodan jälkeisessä Turun rauhassa vuonna 1743 menetetyt alueet. Kustaa III oli jo pitkään valmistellut sotaa Venäjää vastaan. Tilanne kävi otolliseksi sodan aloittamiselle idässä, kun Venäjä joutui sotaan Turkin kanssa vuonna 1787. Kun Venäjä oli sodassa Mustallamerellä, Kustaa III arveli mahdolliseksi onnistua Pietarin valtaamisessa nopealla iskulla. Poliittisena tavoitteena Kustaa III:lla oli jopa Venäjän keisarinnan Katariina II:n syrjäyttäminen ja hänen poikansa Paavalin nostaminen valtaistuimelle.

Keväällä 1788 Kustaa III järjesti väärennettyjä raportteja Venäjän sotavalmisteluista Suomen rajan tuntumassa. Tällä verukkeella hän sai luvan liikekannallepanoon 21. toukokuuta ja kesäkuussa 1788 joukkoja siirrettiin Ruotsista Suomeen.

Kustaa III teetti venäläisiä sotilaspukuja ja lähetti ne Savon prikaatin komentajalle. Tarkoitus oli vielä väärässä asepuvussa järjestää tekosyy sodalle. Kustaan kannalta onnekkaasti venäläissotilaat eksyivät Puumalan Vuolteensalmessa rajan väärälle puolelle. Tästä syntyi 28. kesäkuuta 1788 pieni kahakka, joka riitti syyksi: Savon prikaati ylitti rajan, valtasi Savonlinnan ja aloitti Olavinlinnan piirityksen.

Venäjä julisti sodan Ruotsille 11. heinäkuuta 1788. Ruotsin pääarmeija oli jo tätä ennen ylittänyt Kymijoen määränpäänään Pietari. Ruotsin kuningas Kustaa III piti Kymenkartanoa sodan aikana päämajanaan.

1789

Vuonna 1789 Venäjä pyrki Savon valtaamiseen. Venäjän edetessä kohti Mikkeliä käytiin Porrassalmella kesäkuussa suuret taistelut, jotka päättyivät Ruotsin torjuntavoittoon. Silti venäläiset onnistuivat valtaamaan Mikkelin.

24. elokuuta 1789 Ruotsin saaristolaivasto kärsi Ruotsinsalmen ensimmäisessä meritaistelussa Kotkan edustalla suuren tappion.

1790

Lukuisten yhteenottojen jälkeen ratkaisevaksi muodostui Ruotsinsalmen toinen meritaistelu 9. heinäkuuta 1790. Ruotsin saaristolaivasto sai Ruotsin ja Itämeren historian suurimmassa meritaistelussa komean voiton. Tämän jälkeen Venäjän keisarinna Katariina II oli valmis rauhaan, joka solmittiin Värälässä 14. elokuuta 1790.

Maalaus: Ruotsinsalmen toinen meritaistelu. Johan Tietrich Schoultz 1792, Ruotsin kansallismuseo, Tukholma.

1791

Ruotsin armeijan sodassa saavuttamat useat voitot osoittivat Venäjän luoteisrajan puolustuksen olevan osin riittämätön ja varsin lähellä rajaa sijaitsevan pääkaupungin Pietarin olevan mahdollisessa vaarassa.

Katariina II Suuri, suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevna, nousi keisarinnapuolisoksi keisari Pietari III:n vaimona vuoden 1762 alussa ollessaan 33-vuotias. Myöhemmin samana vuonna hän kaappasi vallan mieheltään. Katariina II:n valtakaudella Venäjän keisarikunta saavutti merkittäviä sotilaallisia voittoja muun muassa Osmanien valtakuntaa vastaan ja Venäjän alue laajeni merkittävästi: Katariinan II:n aikana Venäjä valloitti muun muassa Krimin kaanikunnan. Lännessä Venäjään liitettiin suuri osa Puola-Liettuan alueesta Puolan jakojen myötä ja lisäksi Alaskasta tuli Venäjän siirtomaa.

Katariina II jatkoi Venäjän uudistamista ja länsimaistamista jatkaen ihailemansa Pietari Suuren työtä. Katariina II:n valtakautta pidetään usein Venäjän ”kultakautena”, jolloin Venäjän imperiumista tuli todellinen suurvalta. Lisäksi hänen aikanaan Venäjälle perustettiin useita uusia kaupunkeja. Hän sai lisänimen ”Suuri” jo elinaikanaan.

Keisarinna Katariina II antoi luottomiehelleen kenraali Aleksandr Suvoroville vuonna 1791 tehtäväksi lujittaa Ruotsin vastaisen rajan puolustusta rakentamalla alueelle vahvan linnoitusjärjestelmän. Suunnitelmana oli varustaa linnoituksilla jokainen Ruotsin puolelta Venäjälle johtava tie. Tärkein näistä oli Viipuriin ja Pietariin kulkeva Suuri Rantatie, joka kulki Hovinsaaren pohjoispään kautta.

Aleksandr Vasiljevitš Suvorov (1729-1800) oli venäläinen generalissimus. Suvorovia pidetään yhtenä suurimmista sotastrategeista, ja hänet tunnetaan yhtenä harvoista sotapäälliköistä koko maailmassa, joka ei hävinnyt yhtään käymäänsä taistelua.

Suvorov oli syntyperältään karjalainen, eikä oppinut koko elämänsä aikana kunnolla venäjän kieltä. Suvorovin kerrottaan kuulleen keisarinnan tokaisseen, että kaikki suurmiehet ovat eksentrikkoja. Tämän jälkeen Suvorov teki päivittäin tehnyt jotain erikoista, jotta siitä tulisi hänelle luontaista.

Suvorov kieriskeli joka aamu alasti ruohikossa, teki sotilaidensa edessä kärrynpyöriä, yritti julkisesti liimata päättömälle kalkkunalle uutta päätä ja juhlatilaisuuksissa pilkkasi ylhäisön tapoja muun muassa laulamalla ja pöydille hyppimällä. Erikoisesta käytöksestään huolimatta Suvorov herätti luottamusta niin rivimiehissä kuin ylemmissäänkin.

Suvorovin linnoitus

Suvorov ryhtyi linnoitustöihin ripeästi. Vuosien 1791-92 aikana Kymenkartanon maat pakkolunastettiin ja Hovinsaaren pohjoispäähän pienelle kukkulalle rakennettiin ensimmäinen linnoitus.

Kyminlinnan rakentamiseen osallistui 1791–92 vankeja ja sotilasyksiköitä. Ensimmäinen ns. “Suvorovin llinnoitus” oli halkaisijaltaan yli 200-metrinen, suljettu ja säännöllinen bastionijärjestelmään perustunut maavallilinnoitus, jonka etureunassa oli kalteva luonnonkivimuuri.

Alkuperäisen linnoituksen kiviperustuksia on tänä päivänä jäljellä kurtiinimuurista, etuvarustuksesta sekä pääportista. Kaivauksissa on havaittu merkkejä myös 1790-luvulla rakennetusta ruutikellarista ja vartiorakennuksesta.

1795

Suvorovin linnoituksen ollessa rakenteilla, Venäjän insinöörihallinnon johtoon oli noussut linnoitusinsinööri, kenraalimajuri Jaan Peter van Suchtelen. Hän piti Kyminlinnaa strategiseen sijaintiinsa nähden pienenä ja vanhanaikaisena. Suchtelen esitti 1795 keisarinnalle tykistön merkitystä korostaneen suunnitelman, johon sisältyi korkeiden ja kaarevien linnoitusmuurien sisällä olevia monikerroksisia tykkitorneja eli donjoneita sekä vallihautoihin työntyviä umpinaisia kaksikerroksisia holvattuja kaponieereja eli sivustatuliasemia.

Keisarinna ei hyväksynyt suunnitelmia niiden suuruuden ja kalleuden vuoksi.

Jan Peter van Suchtelen (1751 – 1836) oli hollantilaista syntyperää ollut venäläinen kenraali ja diplomaatti. Hän astui Venäjän palvelukseen vuonna 1783, kun Katariina Suuri kutsui hänet kehittämään Pietari Suuren perustamia insinöörijoukkoja. Ennen sitä Suchtelen oli matematiikan professorina Leidenin yliopistossa. Hän sai kenraalin arvon vuonna 1799.

Suchtelen oli Suomen sodassa Venäjän armeijan ylimajoitusmestari ja johti neuvotteluja Viaporin antautumisesta. Hän oli Venäjän Tukholman-lähettiläs vuodesta 1810. Hän muodosti omistamistaan tiloista Liikkalan hovin vuonna 1835, mutta ei todennäköisesti käynyt siellä koskaan.

1802

Vuonna 1802, Aleksanteri ensimmäisen noustua valtaan, Suchtelen kaivoi suunnitelmansa naftaliinista esitteli ne uudelle hallitsijalle. Kyminlinnan uudistaminen liittyi 1802–1808 toteutettuun Vanhan Suomen puolustuksen tehostamiseen, jolla varustauduttiin Ruotsin vastaiseen sotaan.

1803

Vastavalmistuneen Kyminlinnan piirustukset vuodelta 1810.

Keisari hyväksyi uuden Kyminlinnan rakennussuunnitelman ja nykyisen Kyminlinnan rakentaminen alkaa.

Suvorovin Kyminlinna purettiin, ja kivet käytettiin uuteen linnoitukseen. Kuusi kertaa entistä laajempana, Suomenlinnan kokoisena uusi Kyminlinna hallitsi koko Hovisaaren pohjoisosaa. Se oli aikansa moderni kaponieerilinnoitus, johon kuului viisi puolustusrintamaa.

Työvoimaksi tuotiin venäläisiä maaorjia ja myös vankityötä lisättiin ja kun vankien ja maaorjien työpanos todettiin riittämättömäksi, palkattiin linnoitustöihin, tiilitehtaisiin ja rahdinajoon paikallisia.

Insinöörikomennuskunnan alaiset vangit sijoitettiin aidatulle alueelle Suvorovin aikaisen Kymenlinnan rakennuksiin. Muu työväki majoitettiin Kyminlinnan itäpuolelle Rantatiilitehtaan lähelle pystytettyyn risumajaleiriin, jonne muurattiin ruoanvalmistusta varten ulkouuneja.

Työt etenivät vaikean maaperän johdosta vaihtelevasti. Linnoituksen itäosa perustettiin kalliolle ja vallihaudat jouduttiin louhimaan. Linnoituksen länsipuolella oli sen sijaan välttämätöntä tehdä savipitoiseen maahan laajoja paalutuksia ja hirsiarinoita. Muuria ei monista yrityksistä huolimatta saatu vakaaksi.

1808

Suomen sota syttyy. Venäjällä ei ollut vielä ennen sotaa aikomusta liittää Suomea osaksi keisarikuntaa, sillä sodan syynä oli vain Ruotsin pakottaminen kauppasaartoon Britanniaa vastaan, minkä toteuduttua Suomen miehittäminen voitaisiin lopettaa. Päätös Suomen tulevaisuudesta tehtiin kuitenkin pian sodan alettua.

Kyminlinna oli sodan syttyessä yhä keskeneräinen. Linnoitusta vahvistettiin rakentamalla kiireellä sekä ulkopattereita että katveteille (vaakasuora taso tykeille ja jalkaväelle) tykkisiltoja eli barbetteja.

1809

Haminan rauhassa Ruotsin itäiset läänit eli Suomen alue liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa. Syntyi Suomen suuriruhtinaskunta. Kyminlinnasta tuli tarpeeton Venäjän rajojen puolustukselle rajan siirtyessä satoja kilometrejä länteen.

1879

Vuonna 1879 Kotkansaari ja Hovinsaaren eteläosat irrotettiin Kymin kunnasta ja perustettiin Kotkan kaupunki, joka sai meri- ja tapulikaupungin oikeudet. Kaupungin ensimmäisessä asemakaavassa vuodelta 1878 katuverkosto laadittiin pääpiirteissään samansuuntaiseksi linnoituskaupungin katujen kanssa. Kaava laadittiin silloin yleisesti käytössä olleeksi ruutukaavaksi. Kyminlinnan linnoituksen läpäisseen Kouvola-Kotka -rautatien valmistuminen vuonna 1890 vahvisti Kotkan kehitystä alueensa merkittävimmäksi teollisuus- ja satamakaupungiksi.

Aluekartta vuodelta 1875. Kyminlinna kartan oikeassa alareunassa.

1917

Suomi itsenäistyy.

1918

Kyminlinnan taistelu.

1922

Keväällä 1922 Kyminlinnaan perustettiin sisäministeriön toimesta pakolaisleiri karjalais-, inkeriläis- ja venäläispakolaisille. Pakolaisten lukumäärä oli aluksi lähes 700, mutta toimintavuosien aikana pakolaisia sijoitettuiin töihin ympäri Suomea. Kyminlinnan pakolaisleiriin jäivät työkykyisten pakolaisten poistuttua lähinnä vanhuksia ja lapsia. Leirin henkilökuntaan kuului runsaat kymmenen henkilöä.

Kyminlinnan pakolaiskeskuksen lapsia. Uuno Peltoniemi 1933. Museovirasto.

1930

Muinaistieteellinen toimikunta aloitti Kyminlinnan kunnostustyöt Kyminlinnassa 1930-luvulla. Tuolloin rakennettiin uudelleen mm. linnoituksen koillinen pääportti, joka oli romahtanut kokonaisuudessaan. Porttisuunnitelmassa käytettiin esikuvana Suvorovin linnakkeen porttia.

Eteläportti. Iikka Kronqvist, 1932.

1939

Talvisodan syttyessä linnoitus palasi jälleen puolustusvoimien käyttöön. Sodan päätyttyä linnoituksen muurien suojiin varastoitiin merivoimien kotiutettujen joukkojen sotamateriaalia, ja linnoituksesta muodostui eräs puolustuslaitoksen keskusvarikko yhdessä lähialueilla sijaitsevien sotamateriaalivarastojen kanssa.

1950

Vuonna 1950 Kyminlinnaan siirtyi Haminan Rannikkolinnakkeiston (vuodesta 1956 Kotkan Rannikkopatteristo) esikunta ja esikuntakomppania.

1970

Majuri evp. Olli Airola kirjoittaa Kymenlaakson Maakuntaliito r.y:lle tutkielman Kymenkartanon linnoitus – Kyminlinna. Kirjan alkusanoissa tuskaillaan samojen aiheiden äärellä kuin tänäkin päivänä…

Vuonna 1968 hyväksytyn Kymenlaakson kulttuuripoliittisen ohjelman mukaan yksi tärkeimpiä, jopa ensisijaisia ja yleisesti hyväksyttyjä tavoitteita Kymenlaaksossa on maakuntamuseon perustaminen Kyminlinnan vanhaan linnoitukseen.

On ilahduttavaa, että tämä jo 1930-luvun lopulla ensimmäisen kerran esitetty ajatus on nyt saamut kannatusta ei ainoastaan Kotkan seudulla, vaan koko maakunnassa […]

Eri asia on, kuinka kauan vielä kestää, ennen kuin suunnitelma voi toteutua.

1977

Kuntaliitoksessa Kotkan kaupunki laajenee kattamaan lähes kaikki Kymiin kuuluneet alueet.

1978

Kyminlinnan pamaus.

2003

Puolustusvoimat lopettaa toiminnot Kyminlinnassa ja Kyminlinna jää tyhjilleen.