Kotkan kaupunki neuvottelee kevään 2025 aikana Kyminlinnan omistuksen siirtymisestä kaupungille. Senaatti-kiinteistöt ilmoitti vuonna 2024 hakevansa eduskunnalta myyntilupaa Kyminlinnalle, minkä eduskunta hyväksyi. Tämä on avannut oven Kotkan kaupungin aloitteelle ottaa alueen haltuunsa. Senaatti-kiinteistöt on valmis luovuttamaan Kyminlinnan kaupungille muodollisella korvauksella sillä ehdolla, että kaupunki ottaa vastatakseen alueen käyttöön liittyvistä riskeistä.
Kotkan kaupungin tavoitteena on vaiheittain avata Kyminlinna yleisölle varmistaen samalla alueen turvallisuuden sekä historiallisen ja luontoarvojen säilymisen. Kaupunki aikoo neuvotella myös Metsähallituksen kanssa linnoitusta ympäröivien luontoalueiden hallinnan siirtymisestä Kotkalle.
Kevään 2025 aikana asiaa esitellään kaupungin päättäjille, ja palautteen pohjalta edetään
mahdollisuuksien mukaan päätöksentekoon, jolla Kyminlinna voidaan säilyttää julkisomisteisen yhteisön hallinnassa ja avata yleisölle.
Mahdollisen omistuksen siirtymisen myötä Kotkalla olisi entistä paremmat mahdollisuudet varmistaa Kyminlinnan tulevaisuus aktiivisena osana kaupungin kulttuurihistoriaa ja yleistä virkistyskäyttöä.
Lue lisää: Kaupunkirakennelautakunnan pöytäkirja 3/2025
Vastaa