Kuva: Kunnostettavaksi esitetty reitti on merkitty kartalla vihreällä. Reitin kokonaispituus on noin 2,5 km. Linnoituksen länsipuolella on oranssilla merkitty olemassa oleva Aleksanterin reitti, jota puistotoimi on kunnostanut paremmin kuljettavaksi.

Kyminlinnan muurien ulkopuolista virkistysreittiä lähdetään kehittämään

Kotkan Kaupunkirakennelautakunta päätti 19.6.2023 pidetyssä kokouksessa käynnistää Kyminlinnan muurien ulkopuolisen virkistysreitin kehittämisen selvityksineen, siten että tavoitteena on vuokrata alueet ja toteuttaa reitit seuraavien viiden vuoden aikana.

Kaupunkisuunnittelu ja puistotoimi ovat yhteistyössä kehittäneet ideoita olemassa
olevien polkujen kunnostamisesta virkistyskäyttöön. Ideoita esitellään raportissa:

Kyminlinna – enemmän kuin linnoitus

Raportissa todetaan, että nykyisiä polkuja parantamalla ja olemassa olevia tienpohjia hyödyntämällä voidaan toteuttaa Kyminlinnaa kiertävä reitti, jonka kokonaispituus on noin 2,5 km. Reittiä on ajateltu kehitettäväksi polkumaiseksi, jolloin vältetään kajoamista luontoon ja historiallisiin rakenteisiin. Reittiä ei voi rakentaa esteettömäksi, mutta jo runsaalla käytöllä olevan reitin turvallisuutta on tarkoitus parantaa.

Yksi vastaus artikkeliin “Kyminlinnan muurien ulkopuolista virkistysreittiä lähdetään kehittämään”

  1. Asta Puhakka avatar
    Asta Puhakka

    Toivoisin, että Kyminlinnan linnoitusaluetta kehitettäisiin myös varsinaisella linnoitusalueella.
    esimerkkejä:
    -kahvila-ravintola
    -rakennusten kunnostaminen hyötykäyttöön/mallia löytyy Virosta esim. Tallinnasta)
    -myyntikojuja markkinoiden järjestämiseen
    -lapsille leikkkipuisto
    -esiintymislava kesäkonserttien järjestämiseen
    -ym. ym.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *